Escada de Luxe - Eden

29.3.2004 - 16.11.2024

Olen viikon aikana ottanut useaan otteeseen tietokoneen esille, avannut tyhjän tiedoston, tuijottanut sitä ja siihen se sitten aina on jäänytkin. En kerta kaikkiaan ole löytänyt sanoja. En ehkä myöskään halunnut löytää niitä, sillä ne saisivat minut taas itkemään. Oli aika sanoa rakkaalle ystävälle hyvästit ja siitä seurannut suru on äärettömän suuri.

// I have opened my computer several times this week, opened a blank file, stared at it, and that's where it always ended. I have not found the words at all. Maybe I didn't want to find them either, because they would make me cry again. It was time to say goodbye to a dear friend, and the sadness that followed is immense.

Kun pari vuotta sitten oli aika sanoa hyvästit koiralleni Noahille, toi Eden minulle lohtua. En jäänytkään aivan yksin. En tuntenut yksinäisyyttä. Tallille oli noin kilometrin matka ja Fanny perheineen sanoi, että saan tulla hoitamaan Edeniä niin useasti kuin haluan. Tallin pihaan tultaessa hirnui Eden tarhastaan tai talliin mentäessä hän tuli heti tervehtimään boksin oven yli. Tuli tärkeä ja tervetullut olo!

// When it was time to say goodbye to my dog ​​Noah a couple of years ago, Eden brought me comfort. I wasn't completely alone. I didn't feel lonely. The stable was about a kilometer away and Fanny and her family said I could come and take care of Eden as often as I wanted. When I entered the stable yard, Eden would neigh from her pen, or when I entered the stable, she would immediately come over the box door to greet me. I felt important and welcomed!

Eden tuli alunperin ystävälleni Fannylle estehevoseksi. Ihastelin heidän menoaan. Kaikki näytti niin helpolta ja kauniilta, mutta välillä hetkellisesti hyvin pelottavalta. Eden oli hyvin vahvaluonteinen, oman arvonsa tunteva, herkkä tamma jota ei voinut pakottaa mihinkään. Edeniä piti pyytää nätisti tekemään jotain. Mikäli Fanny suutahti tai turhaantui, suutahti myös Eden jolloin Fanny löysi itsensä maasta. 

// Eden was bought as a showjumping horse for my friend Fanny. I admired the way they went. Everything seemed so easy and beautiful, but sometimes it looked very scary. Eden was a very strong-willed, self-confident, sensitive mare who could not be forced into anything. Eden had to be asked nicely to do something. If Fanny got angry or frustrated, Eden would get mad too, and Fanny would find herself on the ground.

Olin ratsastanut jo useamman vuoden Fannyn äidin mustalla hienolla Sissillä, joka valitettavasti ontui silloin tällöin ja ontumiset pahenivat hänen vanhoilla päivillään. Sissin jälkeen ratsastin tovin ratsastuskoulun suosituimmalla hevosella Grafenilla, jonka kanssa voitettiin myös Enjalan ratsastajien seuramestaruus. Kirjava Grafen ei kuitenkaan koskaan tuntunut minun hevoseltani ja Fanny taisi aistia tämän. 

// I had ridden Fanny's mother's black beauty Sissi for several years, who unfortunately limped occasionally and the limping got worse in her old age. After Sissi, I rode the riding school's most popular horse, Grafen, for a while, with whom we also won the Enjala Riders' Club Championship. However, the pinto Grafen never felt like my horse and Fanny must have sensed this.

Fannylla oli tiedossa leikkaus (vanha vamma) josta toipuminen tulisi kestämään hyvän tovin ja hän kysyi, että haluaisinko liikuttaa Edeniä sen aikaa. Epävarma “Juu” taisi olla vastaukseni ja heti alkoi jännittämään. Mitä jos tipun pahasti? Tai vielä pahempaa… Mitä jos minä pilaan Fannyn kisahevosen? Ei paineita. 

// Fanny was scheduled to have surgery (an old injury) that would take time to recover from and she asked if I would like to exercise Eden during that time. A hesitant “Yeeees” was probably my answer and I immediately started to get nervous. What if I fall badly? Or even worse… What if I ruin Fanny’s competition horse? No pressure.

Fanny auttoi minua laittamaan Edenin kuntoon ja piti meille tunnin. Käynnissä sujui hyvin, mutta huomasin heti kuinka herkkä Eden oli ratsastaa. En ollut koskaan ratsastanut tällaista hevosta. Oli ravin aika ja sain todeta, että olen ratsastanut 8 vuotiaasta lähtien enkä osaa yhtään mitään. Olin ajatellut osaavani jotain, mutta Edenin kanssa olin täysi aloittelija. Mainitsin jo aikaisemmin, että Eden oli äärimmäisen herkkä ja selvästi korkealle koulutettu Saksassa. Jos jännityit selässä ja puristit vahingossa jaloilla, teki Eden työtä käskettyä ja lisäsi vauhtia. Vauhdin lisäys, lisäsi tietysti minussa jännitystä, mikä lisäsi Edenin jännittymistilaa. Olin hiestä märkä meidän ensimmäisen ratsastus kerran jälkeen ja tunsin itseni niin huonoksi. Miten surkea olinkaan! Olin täysin varma, että Fanny sanoisi kysyvänsä jotain muuta ratsastamaan Edeniä. Eipä kysynyt ja minä jouduin toistamiseen selkään. 

// Fanny helped me get Eden ready and held us a lesson. The walking went well, but I immediately noticed how sensitive Eden was to ride. I had never ridden a horse like this. It was time to trot and I realized that I had been riding since I was 8 years old and I knew absolutely nothing. I had thought I knew something, but with Eden I was a complete beginner. I mentioned earlier that Eden was extremely sensitive and clearly highly trained in Germany. If you tensed up on her and accidentally pressed your legs, Eden did as you told and increased the speed. The increase in speed, of course, increased my tenseness, which increased Eden's state of excitement. I was a sweaty mess after our first ride and felt so bad. I was trash! I was absolutely sure that Fanny would say that she would ask someone else to ride Eden. She didn't and I had to get on Eden again.

Toinen kerta sujuikin jo paremmin ja aloimme pikkuhiljaa löytää toisemme Edenin kanssa. Olen luonteeltani aika rauhallinen, minkä Fanny ajatteli voivan sopia yhteen Edenin säpäkkyyden kanssa ja oikeassahan hän oli. Aluksi en uskaltanut pyytää Edeniltä juuri mitään, mutta sitten aloimme kokeilemaan yhtä sun toista. Minä keskityin omaan istuntaani ja siihen, että tekisin niin vähän kuin mahdollista. Olin jo todella tykästynyt Edeniin kun Fanny oli valmis palaamaan satulaan. En ollut uskaltanut kiintyä Edeniin liikaa, sillä tiesin että Fanny jatkaisi Edenillä kisaamista. Yllätyksekseni Fanny kuitenkin sanoi, että hän vähentää Edenillä kisaamista ja saisin jatkaa Edenillä ratsastusta 2 kertaa viikkoon, kun meillä näytti sujuvan sen verran hyvin. Kaksi kertaa viikossa muuttui kuitenkin onnekseni kohta kolmeen kertaan jolloin Eden tuntui lähes omalta hevoselta.  

// The second time went better and we slowly started to find each other with Eden. I am quite calm by nature, which Fanny thought could be compatible with Eden's excitability and she was right. At first I didn't dare to ask Eden for anything, but then we started to try one thing after another. I focused on my own seating and on doing as little as possible. I had already really started to like Eden by the time Fanny was ready to get back in the saddle. I hadn't dared to get too attached to Eden, because I knew that Fanny would continue to compete with her. To my surprise, Fanny said that she would reduce the number of times she competed with Eden and that I could continue to ride Eden twice a week, since we seemed to be doing so well. Two times a week turned into three times a week quite quickly, which made Eden feel like my own horse.

Opin Edeniltä enemmän kuin miltään ratsastamaltani hevoselta. Sain kokea miltä oikein työskentelevä hevonen tuntuu, opin miten pienillä avuilla hevosen tulisi toimia, sain kokeilla itselleni vieraita ja vaikeita koululiikkeitä ja hyppäsin isoimman esteeni (115 cm). Jolloin muuten myös tipahdin Edenin selästä ensimmäistä kertaa. Tipahduksia tapahtui yhteensä onneksi vain kolme meidän 5 yhteisen vuoden aikana. Hyppäsin Edenillä ensimmäistä kertaa seuraavana keväänä. Fanny oli tehnyt itselleen jumppasarjan ja laittoi minut hyppäämään sen Edenin kanssa. Viimeinen este nousi kierros kierrokselta ja olikin yhtäkkiä niin korkea, että Eden avasi hypyssä takajalkansa taakse mikä oli minulle vieras kokemus. Hyppykaari muuttui ja minä tömähdin Edenin alastullessa satulaan, menetin tasapainoni ja pyörähdin Edenin kaulan alle. Kerkesin ajatella, että nyt minä jään jalkojen alle, mutta Eden pysähtyi siinä hetkessä kuin seinään. Tästä hetkestä lähtien muuttui minun luottamukseni Edeniin täysin. Eden ei halunnut, että minulle kävisi kuinkaan. Uskalsin ratsastaa ilman satulaa vaihtelun vuoksi, jolloin sain harjoteltua istuntaani entistä enemmän. Eden vaikutti pitävän ilman satulaa ratsastuksesta ja meni aina kuin enkeli. Jos minä horjahdin, korjasi Eden itseään alleni tai siirtyi heti käyntiin tai pysähtyi. Ratsastajia heitellyt Eden tuntui olevan täysin poissa. 

I learned more from Eden than from any horse I have ever ridden. I got to experience how a working horse feels like, I learned how a horse should move with small aids, I got to try unfamiliar and difficult dressage movements and I jumped my biggest fence (115 cm). Which is also when I fell off Eden's back for the first time. Fortunately, there were only three falls in total during our 5 years together. I jumped with Eden for the first time the following spring. Fanny had made a set of exercises for herself and made me jump them with Eden. The last fence rose lap by lap and was suddenly so high that Eden opened her hind legs behind her in the jump, which was a new feeling for me. The jump arc changed and I crashed into the saddle as Eden came down, lost my balance and spun under Eden's neck. I thought I would end up under her hooves, but Eden stopped at that moment like there would be a wall in front of her.  From that moment on, my trust in Eden changed completely. Eden didn't want anything to happen to me. I dared to ride her bareback for a change, which allowed me to practice my seating even more. Eden seemed to enjoy riding bareback and always behaved like an angel. If I faltered, Eden would correct herself under me or immediately start walking or stop. Eden, who had been throwing riders of, seemed completely absent.

Toisen kerran tipuin Edenillä maastossa, kun hän päätti yhtäkkiä säikähtää isoa kiveä. Itselläni oli turvaliivi päällä, joka teki minusta jäykän ja niinpä minä luisuin sivuttain alas täyskäännöksessä. Eden jäi onneksi tällöin vierelleni seisomaan ja katseli ihmeissään, että mitä minä maassa makaan. 

// The second time I fell from Eden was in the woods, she suddenly decided that a big rock was scary. I was wearing an impact vest, which made me stiff, and so I slid sideways down in a full turn. Luckily, Eden stayed by my side and looked at me with wonder, wondering what I was lying on the ground for.

Kolmas putoaminen olikin sitten ehkä se kaikkein koomisin. Edenillä oli aina ollut aika vaikeat kiimat, mutta Redin syntymisen jälkeen olivat kiimat pahentuneet. Tällöin sai ratsastaa ihan vain mukavasti ja leppoisasti, päivän mielentilaa kuunnellen. (Eden tosiaan on äiti, mikä tuo tällä hetkellä lohtua, sillä saan kohta alkaa seuraamaan Fannyn ja pikku Redin yhteistä taivalta.) Lähdin kuntouttamaan Edeniä Redin vieroituksen alettua ja Fanny alkoi etsimään Edenille uutta satulaa, koulusatulaa jolla minulla olisi mukava mennä. Noh, kokeiltiin yhtä satulaa kun Edenillä oli pahin kiima ja hän päätti nousta pystyyn, jolloin molemmat jalustinhihnat lähtivät irti paikoiltaan ja minä liuin maahan jalustimien kera. En oikein ymmärtänyt mitä siinä hetkessä tapahtui, mutta Fanny huusi heti, että “Tuota satulaa ei ainakaan oteta”. Ei otettu ei. 😂 Uusi satula löytyi kuitenkin nopeasti, kiima meni ohi ja päästiin taas treenaamaan kunnolla. 

// The third fall was perhaps the most comical. Eden had always had a pretty difficult heat, but after Redi was born, her heat had gotten worse. At that time, she could just be ridden comfortably and leisurely, listening to her mood of that day. (Eden is indeed a mother, which brings comfort at the moment, because I will soon be able to follow Fanny’s and little Redi's journey together.) I started rehabilitating Eden after she was separated from Redi, and Fanny started looking for a new saddle for Eden, a dressage saddle that I would be comfortable riding in. Well, we tried one saddle when Eden was in her worst heat and she decided to rear (stand up), which caused both stirrup straps to come loose and I slid to the ground with the stirrups. I didn't really understand what was happening at that moment, but Fanny immediately shouted "We won't take that saddle". No, it was definitely a NO. 😂 However, a new saddle was found quickly, the heat passed and we were able to train properly again.

Näitä kaikkia kuvia on ilo katsoa (onneksi kuvia on paljon) ja muistoja on ihana muistella, vaikka ne juuri nyt surettavatkin. Elämä kuitenkin jatkuu ja Eden tulee aina olemaan Redissä. Nähdään Eden sitten vielä joskus ja sano Noahille terveisiä. Minulla on niin kova ikävä teitä molempia! ❤️

// It's a joy to look at all these pictures (thankfully there’s a lot of pictures) and it's wonderful to reminisce about the memories, even though they make me sad right now. However, life goes on and Eden will always be in Redi. I’ll see you again Eden when the time comes and say hello to Noah. I miss you both so much! ❤️