Petkeljärven kansallispuisto / Petkeljärvi National Park
Olimme viikonloppureissulla Itä-Suomessa ja ajoimme Patvinsuon kansallispuistosta noin 1,5 tuntia Petkeljärven kansallispuistoon (Petraniemen pysäköintialue, Petkeljärventie 61, Ilomantsi). Petkeljärvellä ei hirveästi ole eri reittejä tarjolla, joten reitin valinta oli varsin helppo. Lähdimme kiertämään 6,5 km pitkää Kuikan kierrosta, joka kulkee vaihtelevassa harjumaastossa. Reittimerkintänä oli keltaisia ympyröitä ja kierros suositeltiin kiertämään myötäpäivään, joten niin me myös teimme.
// We were on a weekend trip to Eastern Finland and we drove about an hour and a half to Petkeljärvi (Petraniemen pysäköintialue, Petkeljärventie 61, Ilomantsi) from Patvinsuo National Park. There ain’t that many trails in Petkeljärvi so choosing a trail ain’t that difficult. We began hiking the 6,5 km long Kuikan kierros (Trail of the black-throated diver) that goes up and down different ridges. The trail was marked with yellow circles and we hiked it clockwise as instructed.
Mielenkiintoisen reissusta teki sen kun heti parkkipaikalta lähtiessä tuli eteen kyltti missä varoitettiin erauspennusta eli 1-2 vuotiaasta karhuemon vieroittamasta karhunpennusta. Saatiin kuitenkin kävellä täysin omassa rauhassa upeita harjuja pitkin ja nauttia vesistöistä molemmin puolin harjuja. Taukopaikkoja tällä kierroksella on huonosti. Yksi pöytä, yhdellä ehjällä penkillä ja toisella millä sai tasapainotella, löytyi noin puolesta välistä kierrosta.
// What made this hike exciting from the beginning was a sign at the parking area that warned hikers about a 1-2 year old bear cub that the mother had left. We had no sightings of the cub and got to enjoy the beautiful ridges with water on both sides and the lakeside views. There was a table and 1,5 benches (the one I was sitting on had to be balanced so it would stay standing) about at the midpoint of the trail.
Kävelimme täällä yksinämme lukuun ottamatta yhtä neljän hengen porukka, 3 naista ja yksi lapsi, jotka pitivät pienen juomatauon taukopaikalla ja jatkoivat sitten matkaa ennen meitä. Sanoisinkin, että Petkeljärvelle lähtiessä kannattaa melkein ottaa joku retkiseuraksi, sillä täällä ei välttämättä tule ketään ihan heti vastaan jos sattuisi jotain käymään.
// We were completely alone except for a group of 4, 3 women and a kid, who had a quick break at the spot where we were eating and they then continued their hike before us. I would actually recommend that you take someone with you over here as there might not be that often that someone will walk by you.
Suurin osa matkasta tosiaan mentiin vaihtelevassa harjumaastossa ja seurattiin järvenrantoja, mutta pääsi täällä suollekin pitkospuille ja loppu tultiinkin kerrassaan upeita mäntykankaita pitkin (tässä vaiheessa alkoi olemaan jo sen verran pimeä ja alkoi tihuttamaan, että kuvat eivät oikein onnistuneet).
// Most of the trail went up, along and down ridges, but it did also take us on a mire with duckboards and the last bit was through stunning pine heath forest (it was already getting a bit dark and it was drizzling so I don’t have any good pictures of it, but trust me… STUNNING!)
Noh. Muistatte varmasti kun mainitsin alkuun tuon erauspennun. Mainitsin myös meidän ohittaneen porukan. Saatiin vähän jännitystä aivan loppumatkasta, muutama sataa metriä ennen parkkipaikkaa. Olimme loppumatkasta ottaneet kiinni porukkaa ja jäimme välillä hieman odottelemaan ja valokuvaamaan, jotta emme kävele aivan heidän selässään kiinni. Me olimme pienessä notkossa mäntykankaalla kun edestä kuului karmiva äidin hätähuuto. En voi vieläkään olla kuulematta sitä ääntä. En ole koskaan kuullut samanlaista paniikkia kenenkään huudossa. Meidän ensimmäinen ajatus oli, että eihän erauspentu ole nyt lähellä edellä olevaa porukkaa. Kapusimme seuraavalle kukkulalle mistä näimme kun porukka vähän naureskeli ja jatkoi matkaa. HUH! Kyllä nousi sykkeet loppumatkaksi. Olisivatkohan he luulleet hämärässä jotain karhuksi tai liekö kyy ollut polulla? Emme nähneet heitä enää parkkiksella niin emme pystyneet kysymään, että mikä oli. Täytyy sanoa että kyllä sai äidin huuto liikettä väsyneeseen vaeltajaan, mikä oli toisaalta ihan hyvä sillä juuri autolle päästyä alkoi kunnon vesisade. Että semmonen reissu meillä tällä kertaa. Upea paikka joka meillä jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi… monista syistä.
// Well. I think you remember me mentioning the young bear cup in the beginning. I also mentioned a group that walked past us. Things got a bit exciting a few hundred meters before the parking area. We had catched up to the group of four. We were taking short breaks and I was photographing so that we wouldn’t be walking annoyingly right behind their backs. We were in a glen in the pine heath when we heard a horrifying scream ahead of us. I can still hear the pure panic in that voice. I’ve NEVER heard a scream like that, pure terror. Our first thought was that the bear cub must be in front of us doing something to the group. We got up to the next ridge and saw the group laughing and continuing their hike. OH MY GOD! The way my heart rate went up. I don’t know if they thought they saw a bear in the dim or if there was a snake. We didn’t see them at the parking area so we couldn’t ask them about what happened. I have to say that the horrifying scream gave a tired hiker some pep in her step, which was probably a good thing as it started to rain when we got to the car. SO, that was our trip this time. A gorgeous place that will stay in our memories forever… for various reasons.
